Ravintoloista ja palvelusta

Kävin äitini kanssa lauantaina vähän shoppailemassa. Nälkähän siinä ehtii välillä tulla ja päätettiin mennä paikalliseen ravintolaan syömään. Ravintolan nimeä en nyt tässä viitsi mainita, mutta saman nimisiä löytyy jokaisesta isommasta kaupungista. Oltiin paikalla puoli kahdentoista aikoihin ja paikalla oli kourallinen ihmisiä. Hyvältä näyttää, tässähän ei mene kauan, kuiskutteli ääni mielessäni. Tilaus saatiin tehtyä heti saavuttuamme. Ihmisiä alkoi virrata sisään, löysivät paikkansa melko autiosta ruokasalista. Tarjoilijat kulkivat edestakaisin ottamassa tilauksia ja viemässä ruoka-annoksia. Jo neljäs ruokailijaseurue, joka oli saapunut meidän jälkeen, sai ruokansa. Me istuttiin pöydässä vesilasit edessä, hörpittiin välillä ja vitsailtiin, että niinköhän piti possu tappaa kun tuntuu aikaa kuluvan... Kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua äitini sanoi, että jos ei annoksemme tule viidessä minuutissa niin silloin lähdetään. Parin minuutin päästä näin, että tarjoilija lähestyy, kahta annosta kantaen. Jes, nyt meitä tärppäsi! Mutta kuinka ollakaan, annokset purjehtivat ohitsemme. Äiti alkoi vetämään takkia päälleen, minä sanoin, että odota vielä, kysytään mikä mättää. Tarjoilija tuli takaisin ja otin hänet lennosta kiinni. Sanoin, että meneeköhän tässä vielä kovinkin kauan, nyt ollaan odotettu puoli tuntia ja ainakin viisi meidän jälkeen tullutta porukkaa on saanut ruokansa. Tarjoilija lupasi selvittää asian. Kävi keittiössä ja tuli takaisin. "Kyllä tässä nyt vielä menee jonkin aikaa." Totesin yli puolen tunnin odotuksen olevan kohtuutonta. "Emme me voi sille mitään, että meillä on niin vähän henkilökuntaa" oli kommentti jonka sain vastaukseksi. Siinä vaiheessa minullakin oli jo takki päällä ja marssimme ravintolasta ulos. Nälkä kurni vatsassa ja kiukku mielessä.

Ajoimme sitten paikalliseen kiinalaiseen ravintolaan joka oli auennut kahdeltatoista. Tilasimme ruoan listalta, maksoimme, söimme ja olimme ulkona ravintolasta alle puolen tunnin. Siinä sitä palvelua mitä olisin odottanut edellisestäkin paikasta.

Jälkikäteen olen miettinyt ensimmäistä ravintolakäyntiä. En ole keksinyt muuta selitystä kuin että unohtivat meidän tilauksen. Olisin voinut hyväksyä sen selityksen, mutta valehtelua en. Tuskinpa se että on vähän henkilökuntaa selittää sen asian, että meidän jälkeemme tulleet saavat ruokiaan, mutta me emme. Harkitsen tässä kovasti, että teenkö ravintolaan vielä valituksen vai meneeköhän viesti perille tarjoilijan kautta.

profile editor

Karu totuus heti aamusta

Tyttäreni oli näpsinyt kameralla kuvia kodistamme. Tiedänhän minä etten ole mikään suuri järjestyksen jättiläinen, mutta kun katselin kuvia tietsikalta tänä aamuna niin meinasi itku päästä. Joka paikka näytti kuvissa niin sotkuiselta. Ei se livenä näytä ollenkaan niin pahalle kuin kuvissa. Mietin vaan, että näyttääköhän kotini vieraan silmissä samalta kuin se mitä näin kuvissa?

Tänään olen sitten yrittänyt hieman siivoilla. Toivotonta. Kun saan yhden kohdan siistiksi niin toinen kohta jo huutaa puunausta. Tämmöisenä päivänä minulla on suunnaton ikävä siivoojaa, joka kävi kodissamme joka toinen viikko kahden vuoden ajan. Kuuluin nimittäin muutama vuosi sitten siivousrinkiin ja siivooja kävi kahden viikon välein. Oli ihana tulla töistä kotiin kun kaikki paikat kiiltelivät puhtautta. Ainakin hetken aikaa. Mietin kyllä usein millaista työtä kotisiivoojan työ olisi. Varsinkin jos asiakkaana olisi lapsiperhe... Tehdä sitä päivästä päivään ja viikosta viikkoon. Huh, voisi jäädä minulta tekemättä. Olen nimittäin lievästi nihilistinen itseäni kohtaan kun siivoan. Ei riitä perussiivous vaan silloin on nosteltava joka purkki ja purnukka, hinkattava ja pyyhittävä, lajiteltava ja siirreltävä tavaroita paikasta toiseen. Pikku hommassa meneekin tyylilläni aimo tovi.

Nythän minä oikein vuodatuksen päästin. Nautin nyt kuitenkin niistä kohdista jotka kodissani ovat puhtaita. Ja suljen silmäni epäkohdilta.

myspace layouts

Aurinko paistaa... ja ei muuta

Kiitos kaikki ystäväni lohduttavista sanoistanne ja myötätunnosta. Yritän kirjoittaa tähän jotain viimeaikaisimmista tunnoistani.

Ihmeekseni olen nukkunut aika hyvin viimeiset yöt. On todella lohduttavaa kun huomaa aamulla nukkuneensa eikä ole pelkästään pyöriskellyt uniongelmineen pitkin yötä.

Muuten minusta tuntuu tällä hetkellä, että elämäni on enemmän solmussa kuin se on ollut pitkiin aikoihin. Kaikkinainen tekeminen tuntuu varsinaiselta puurtamiselta. Juuri mikään ei tunnu miltään. Tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja antaa mennä. Luovuttaa. Lopettaa koko tyhjänpäiväinen taistelu. Mitä enemmän yritän pyristellä sitä sotkuisemmaksi elämän verkko vaan menee. Jos kävisin tätä taistelua yksin niin tuskin siitä selviäisin. Onneksi minulla on hyvä terapeutti apunani. Nyt on vaan pakko uskoa, että kipeiden ja raskaiden asioiden käsittely vie minua tilapäisesti alaspäin. Ja sieltä pääsen taas eteen ja ylöspäin. Niin sen on pakko olla. Siihen minä turvaudun ja niin minä uskon.

Olen jättänyt tänä syksynä väliin kaikki ylimääräiset harrastukset sun muut. Jotenkin vaan tuntuu etten jaksa osallistua mihinkään. Enkä jaksa niitä kaikkia kysymyksiä mitä ihmiset esittävät. Ja sitä että pitää jokaiselle selitellä miksen ole nyt töissä... ja milloin palaan... ja mikä minua vaivaa. Joskus tekisi mieli sanoa, että ihan rehellinen lorvikatarri, varsinkin jos sitä työnantajalta kysyttäisiin...

Mutta hei, älkää olko huolissanne. Kyllä minä tästä vielä tokenen. Olenhan selvinnyt elämässäni niin monesta vastoinkäymisestä ettei tämä minua kaada. Eniten minä suren perheeni puolesta. Se surettaa, että heidän pitää käydä tämä läpi minun kanssani. Voi jos voisin jättää masennukseni niinkuin viitan terapeutin komeroon sieltä lähtiessäni, vetää toisen niskaan kotiin tullessani ja käyttää sitä väliajat. Kylläpä se olisikin mukavaa.

Maanantai aamun mietteitä

Osaapa olla tyhjä olo. Ja väsynyt. Lääkäriltä saamistani lääkkeistä oli hetken hyöty ja uni pakoilee minua keskellä yötä turhan usein. En saa sitä kiinni millään konstilla, vaikka kuinka yrittäisin. Olen yrittänyt rasittaa itseäni päivän mittaan yhden lääkärin ohjeiden mittaan, mutta seuraava yö onkin sitten todella rikkonainen. Jos olen rasittamatta turhan paljon niin silloin nukun ehkä osan yötä aika hyvin. Luojan lykky on se, että minun ei tarvitse töihin olla ryntäämässä. Nyt odottelen yhtä tärkeää puhelua ja sen jälkeen menen katsomaan josko nukkumatti odottelisi minua makkarin puolella.

Meidän perheellä oli aikamoinen viikonloppu. Tyttäreni mieltä loukattiin todella pahasti ja sain silotella ja lohdutella häntä pitkään. Sen olisin vielä jotenkin ymmärtänyt, että loukkaaja olisi ollut ajattelematon lapsi, mutta tällä kertaa kyseessä oli aikuinen mies. Tai siksi hänet voi ainakin ulkomuodon perusteella luokitella. Ei kylläkään käytöksen.

Minulta on mennyt kiinnostus kaikenlaiseen askarteluun tällä hetkellä. Välillä tekisi viedä kaikki ostamani materiaali kirpputorille ja myydä pois nurkista pyörimästä. Jospa tämäkin on sellainen hetken lamaannus ja intoudun vielä kortteilemaan.

Hiljaiselon jälkeen...

Näin heti alkuun - anteeksi kamalasti kun olen vallan kokonaan hiljentynyt enkä mitään ole kirjoittanut. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut voimia kirjoittelemiseen. Terveyteni on yrittänyt selättää minut moneen otteeseen enkä vieläkään koe olevani minkäänlaisessa kunnossa. Uusia lääkkeitä on aloitettu ja lopetettu. Annoksia pienennetty ja suurennettu. Olen käynyt verikokeessa, jonka tuloksen tiedän ensi viikolla. Sitten nähdään pitääkö lääkitystä vielä muuttaa.

Päivät menevät ihme pöhnässä nykyään. Viimeisin lääkärin määräämä lääke tekee sen. Saan vihdoinkin nukuttua, mutta nyt voisin sitten nukkua vaikka vuorokauden ympäri. Joten unettomuus on nyt hoidettu!

Lupaan kirjoitella kuulumisiani aina kun tuntuu että jaksan. Muuhun en nyt pysty. Toivottavasti ymmärrätte tilanteeni.

Ai niin joo. Sairaslomani on nyt sitten jatkunut helmikuu 2009 loppuun asti. Jospa siinä ajassa edes jotain saataisiin aikaan.

Hengissä ollaan

Luin juuri Marikan kysymyksen voinnistani ja vastailenpa siihen näin kirjoituksen kautta. Kiitos kaikille, jotka ovat osoittaneet myötätuntoa ja välittämistä taistelussani unen kanssa.

Kävin siis reilu viikko takaperin lääkärillä ja sain oikein ymmärtäväisen vastaanoton. Tuntui ihan oikeasti, että lääkäri ymmärsi tilanteen vakavuuden. Varmaan sillä, että olen toipumassa masennuksesta, oli osuutta siihen, että minut otettiin vakavasti. Olen kokenut, että lääkärit suhtautuvat vaivoihini paljon vakavammin kun taustalla on masennus-diagnoosi. Lähes poikkeuksetta kyselevät jaksamisestani, lääkkeistä ja terapiasta, vaikka kävisin lääkärissä minkä vaivan takia tahansa. Mielestäni on hyvä, että näin toimitaan, vaikka joskus tuntuu tylsälle selittää samat asiat taas kerran uudelleen ja uudelleen.

No niin nyt minä eksyin asiasta ja kerroin itsestäni ihan liikaa. En kuitenkaan lähde mitään poistamaan tässä vaiheessa. Eli siellä lääkärissä keskusteltiin siitä onko masennuslääkitykseni kohdillaan vai pitäisikö sitä muuttaa. Lääkäri oli hyvin varovaisen oloinen ja alkuun mietti ettei anna minulle mitään lääkettä vaan jatketaan entiseen malliin. Antoi minulle tukun hyvin ohjeita unen laadun parantamiseksi ja unen saamiseksi. Loppujen lopuksi lääkäri konsultoi toista lääkäriä ja yhteistuumin antoivat minulle uuden lääkkeen uniongelmiin. Hieman varoen aloitin ohjeen mukaan, ekana iltana 25 mg ja joka toinen ilta voi nostaa annostusta 100 mg asti. Alkuun en huomannut lääkkeestä olevan mitään hyötyä, mutta nostettuani annostuksen suurimmilleen olen saanut nukuttua kohtuullisen hyvin. Tokihan minä vielä heräilen öisin, mutta en jää enää valvomaan vaan nukahdan melkein heti uudelleen. Ihanaa.

Käyn reilun viikon päästä uudelleen lääkärissä. Katsotaan sitten mitä tämä lääkäri tuumaa lääkityksestäni.

Nyt meni vieteri poikki...

Oon viime ajat taistellut nukkumiseni kanssa. Varmaan viimeiset neljä viikkoa. En ole aikoihin ollut mikään kunnon nukkuja, mutta nyt alkaa tilanne mennä pahaksi. Lääkkeistä huolimatta, joita on unta parantamiseksi kahta sorttia, heräilen yöllä ja valvon... Aamut meinaa mennä pitkäksi. Ei millään jaksaisi nousta. Päiväunia en ole nukkunut. Tänä aamuna sitten vieteri katkesi. Liika uupumus vaati veronsa. Tuntuu, että kaikki romahtaa alta, itku tulee ihan väkisellä. Menen käymään lääkärillä tänään. Saa nähdä mitä se sanoo. Hieman jo "uhkailtiin" vuodeosastolle ottamisella, että saataisiin unirytmi kuntoon.

Pää on nyt ihan sekaisin. Postaan tämän kirjoituksen etten sitä heti poistaisi. Ehkä tämä selittää teille ystävät miksi olen niin hiljainen.

Nöpö ja piinaputki

Käytin tänään autoa huollossa Iisalmessa ja sieltä eläinkaupasta ostin aiemmin putken mikä meinasi koitua Nöpömme kohtaloksi. Vein putken liikkeeseen kertoakseni tapahtuneesta ja että tietävät varoittaa muita jotka ovat putkea ostamassa gerbiileille. Vastaanotto oli oikein hyvä, myyjä sanoi ettei vastaavaa ole ainakaan heidän tietojen mukaan tapahtunut. Lupasivat ilmoittaa putken myyjätaholle asiasta. Hyvittivätkin putken hinnan minulle vaikken sitä vailla ollutkaan.

Nöpö on nyt niin kuin ennenkin. Shokki taitaa olla ohi ja entinen touhu jatkuu. Luojan kiitos.

Läheltä piti

Meidän talon ainoat lemmikit ovat kaksi gerbiiliä, Antero ja Nöpö. Nöpölle meinasi käydä eilen hullusti. Tyttäreni siivosi häkin ja laittoi takaisin kaikki tavarat, mukaan lukien puisen onton putken, tällaisen


Hetken kuluttua tyttäreni huutaa hätääntyneenä, että Nöpö jäi jumiin. Se oli mennyt putkeen putken päästä ja työntänyt päänsä reiästä joka on lähimpänä putken päätä. Pää oli puolittain ulkona, samoin toinen etutassu. Nöpö ei päässyt eteen eikä taaksepäin vaan oli todellakin juuttunut putkeen kiinni. Kyllä minulla oli kova työ saada eläin irti loukkaamatta sitä. Vetää en voinut enkä kovasti työntääkään. Pikkuhiljaa sain tassun vapautettua ja sitten pääsin liikuttamaan päätä sen verran, että se vapautui reiästä. Potilas voi nyt hyvin kuten kuvista näkyy.


Vasemmassa alakulmassa kurkistaa Antero. Ujostelee selvästi kameraa...

Elämän varjopuolia

Mieleni on ollut alakuloinen viime perjantaisen ukkos/raekuuron jäljiltä. Perjantaina viiden aikoihin pohjoisen suunnalta tuli pieni, mutta raju ukkosrintama. En ole eläissäni nähnyt yhtä rajua ukkosta. Jylinä ja salamointi oli jatkuvaa ja rakeita tuli kahdessa erässä todella paljon. Suurimmat niistä peukalonpään kokoisia. Surullisinta asiassa oli se, että ukkosrintama pyyhkäisi paikkakunnalla olevien mansikkatilojen ylitse ja tuhosi paikoitellen sadon lähes kokonaan. Tuntuu käsittämättömältä miten parin minuutin myrsky voi saada aikaan niin suunnattoman tuhon. Tämä asia koskettaa minua syvästi, koska minulla on läheiset suhteet kahden tilan omistajien kanssa. Olen äärettömän pahoillani heidän puolestaan.

Tässä kuva tramboliinistämme raesateen jälkeen.


Kuvaa pihanurmikoltamme. Rakeiden määrä on vähäinen siihen verrattuna mitä niitä oli muutaman sadan metrin päässä.

Katsopas kuinka olen ollut ahkera

No niin, nyt on laatikko siivottu. Selvä ero edelliseen kuvaan, vai kuinka. Jäljelle jäi sulakkeita, paristoja, siimaa, pari mormuskaa ja heijastinta, ikkunanavaaja (jota olen etsinyt välillä kuumeisesti), kynttilänsydänlankaa, karhunpelotin (!) ja epämääräinen läjä patterikotelon kansia.


Kaiken pienen nippelin sun muun laitoin tähän Lidlistä ostamaani laatikkoon. Aika kätevä siihen tarkoitukseen, vai kuinka? Tarkoitukseni oli käyttää laatikko askartelutarvikkeille, mutta tässä se tulee ainakin hyvään tarkoitukseen. On minulla vielä yksi samankokoinen ja kaksi isompaa laatikkoa jemmassa. Jos vaikka niihin saisin laitettua askartelutarvikkeitani.

Siivousta epätoivon partaalla

Minulla on ollut kirpputoripaikka vuokrattuna kohta 12 viikkoa. Olen käynyt läpi huushollimme nurkkia, kaappeja, laatikoita... Kuvittelin jo, että turhanpäiväisen romun määrä alkaa jo hiipumaan, mutta väärin luulin. Joten taidanpa jatkaa vielä paikan vuokrausta.

Siirryin pari päivää sitten raivaamaan kodinhoitohuonetta eli siis sitä paikkaa minne kaikki työnnetään kiireessä kun yllätysvieraat on ovella. Eikö se olekin kodinhoitohuoneen perimmäinen tarkoitus? Joka tapauksessa, nyt olen löytänyt hukassa olleet paperinarut, huovutusvillat, löysinpä kaapin nurkasta värillistä kynttilävahageeliäkin. Milloinka lie sitäkin ostanut? Toisen kaapin nurkassa kököttää lasipurkeissa pikku tilkkoja kankaanpainantavärejä - olen säästänyt niitä jos joskus iskee tuuli kankaanpainantaan. Taidan kipata ne tänään roskiin - intoa ei ole tullut ainakaan kolmeen vuoteen... Mitä, minäkö muka hamstraaja?!?

Laitanpa tähän kuvan kodinhoitohuoneen ainoan laatikon sisällöstä. Paljonkohan tuosta on tarpeellista? Melkein tekisi mieli kipata koko hoito roskiin... Taidan kuitenkin käydä läpi pintapuolisesti ja katsoa josko joukossa on jotain oikeasti tarpeellista.

Koulujen loppuja ja lomien alkuja

Niin se alkaa olla yksi kouluvuosi taas takana. Ja pojan eskarivuosi. Kaihoisaa katsoa kuinka lapset kasvavat, lähtevät kouluun, laajentavat reviiriään... Joskus ihan toivoisin että voisin pysäyttää kellon vähäksi aikaa. Ihan vain pysäyttää sen hetkeksi muutamaksi, ehkäpä jopa kelata taaksepäin. Huoh.

Tänään on eskarilaisten päätösjuhla. Sinne pitäisi itsensä tällätä. Voimia vaan ei tunnu olevan ylenpalttisesti. Tämä viimeinen viikko ennen lomien alkua on sellainen käymisviikko - enää ei tehdä mitään vaan kannetaan koko talven tuotokset kotiin äitille pähkäiltäväksi. Lapset alkavat käydä kierroksilla ja äiti sitä myöten. Ensi viikkokaan ei paljoa helpotusta suo, tytön synttärit on perjantaina ja niihin pitäisi sitten leipoa ja siivota ja miettiä sun muuta. Ja pakata reissua varten.

Mies on ollut tämän viikon lomalla. On tässä sopeutumista siihen, että kaksi ihmistä kössöttelee päivät pitkät kotona. Minulle yksinäiset päivän hetket on olleet äärettömän tärkeitä ja nyt kun niitä ei ole niin tuntuu välillä että hermot ratkeaa. Jospa siihen totun vähitellen.

Perjantai-fiilistä

Viikko taas takana. Tähän viikkoon on mahtunut oksennustautia ja kuumettakin. Tyttäreni sairastui tiistaina, oksensi kerran illalla. Keskiviikkona oli sitten kuumetta ja eilinen oli pakollinen huilauspäivä. Ajattelin taas kerran tämän kevään aikana, että onpa hyvä kun en ole töissä tällä hetkellä. Olisin joutunut aika monta kertaa jäämään kotiin lapsia hoitamaan.

Verhouskurssikin on jatkunut. Työ on hidastunut kovasti. Istuinosa alkaa olla jo valmis, vielä kulmiin pehmusteet ja - avot. Laitan kuvia kunhan se taas onnistuu. Nimittäin -

Tietokoneeni on rikki. Nyt istun meidän ikivanhalla romulla, jonka näppäimistö piiputtaa. Pakolliset jutut tällä voi tehdä, esim. ilmoitella että olen vielä hengissä. Niin, siitä tietokoneesta: se alkoi sammuttelemaan itseään ja ilmoittelemaan disk erroria. Internet jökitti, hiiri lakkasi liikkumasta. Vein sen keskiviikkona tohtorille ja tuomio oli että kiintolevy rikki. Vaihtoivat kiintolevyn, ajoivat uuden vistan päivityksen, mutta siltikään kone ei suostu toimimaan. Saa nähdä korjautuuko tänä päivänä. Yksi lohtu asiassa on: kone on ostettu 25.5.2007 eli takuu on vielä voimassa. Toivottavasti korvaa kiintolevyn rikkoutumisen.

Kesäaikaan siirtyminen pitäisi poistaa laissa

Nyt ollaan sitten toista aamua kesäajassa. Eka kouluaamu ja koululaiseni esitti kaikkeen jyrkän vastalauseen. Mihin minä vielä jyrkemmän. Siinä sitten kaksi tolloa huusi toisilleen. Ihan niin kuin ne vaatteet sillä olisivat totelleet paremmin tai asiat luistaneet sujuvammin. Taisi olla väsymystä ihan molemmilla. Mutta minunhan se olisi pitänyt muistaa pitää se aikuisen paikka eikä lähteä lapsen känkkäränkän mukaan. Vitsi kun alkoi mukavasti aamu.

Tälle päivälle ei ole mitään erityistä suunnitteilla. Josko jatkaisin lyhyeksi jääneitä yöuniani. Ehkä laitan ensin pesukoneen pyörimään. Myöhemmin voisin ottaa taas jonkun nurkan tai laatikon, jonka käyn läpi. Kierrätykseen menevät omaan laatikkoon ja roskiin lopuista aika raa´alla kädellä. Väärään paikkaan eksyneet asiat omille paikoilleen. Tätä olen nyt tehnyt parin viime viikon aikana. Roskis on täyttynyt aika hyvin, mutta ei se kyllä missään näy. Jos nyt ei satu sinne laatikkoon kurkistamaan.