Kiitos kaikki ystäväni lohduttavista sanoistanne ja myötätunnosta. Yritän kirjoittaa tähän jotain viimeaikaisimmista tunnoistani.
Ihmeekseni olen nukkunut aika hyvin viimeiset yöt. On todella lohduttavaa kun huomaa aamulla nukkuneensa eikä ole pelkästään pyöriskellyt uniongelmineen pitkin yötä.
Muuten minusta tuntuu tällä hetkellä, että elämäni on enemmän solmussa kuin se on ollut pitkiin aikoihin. Kaikkinainen tekeminen tuntuu varsinaiselta puurtamiselta. Juuri mikään ei tunnu miltään. Tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja antaa mennä. Luovuttaa. Lopettaa koko tyhjänpäiväinen taistelu. Mitä enemmän yritän pyristellä sitä sotkuisemmaksi elämän verkko vaan menee. Jos kävisin tätä taistelua yksin niin tuskin siitä selviäisin. Onneksi minulla on hyvä terapeutti apunani. Nyt on vaan pakko uskoa, että kipeiden ja raskaiden asioiden käsittely vie minua tilapäisesti alaspäin. Ja sieltä pääsen taas eteen ja ylöspäin. Niin sen on pakko olla. Siihen minä turvaudun ja niin minä uskon.
Olen jättänyt tänä syksynä väliin kaikki ylimääräiset harrastukset sun muut. Jotenkin vaan tuntuu etten jaksa osallistua mihinkään. Enkä jaksa niitä kaikkia kysymyksiä mitä ihmiset esittävät. Ja sitä että pitää jokaiselle selitellä miksen ole nyt töissä... ja milloin palaan... ja mikä minua vaivaa. Joskus tekisi mieli sanoa, että ihan rehellinen lorvikatarri, varsinkin jos sitä työnantajalta kysyttäisiin...
Mutta hei, älkää olko huolissanne. Kyllä minä tästä vielä tokenen. Olenhan selvinnyt elämässäni niin monesta vastoinkäymisestä ettei tämä minua kaada. Eniten minä suren perheeni puolesta. Se surettaa, että heidän pitää käydä tämä läpi minun kanssani. Voi jos voisin jättää masennukseni niinkuin viitan terapeutin komeroon sieltä lähtiessäni, vetää toisen niskaan kotiin tullessani ja käyttää sitä väliajat. Kylläpä se olisikin mukavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oli mukava kun olit tänne tuntojasi kirjoitellut.
Aikaa tuo vie ja sen tiedätkin, ei kannata luovuttaa kun olet näin pitkälle jaksanut. Kyselijöitä tulee aina olemaan ja epäilijöitä. Itse kun tiedät tilanteesi ja perheesi niin muista viis veisaat (helppo sanoa)
Tsemppiä ja hetki kerallaan nythän on parempaan päin kun olet saanut nukutuksia hiukan enemmän.
*hali hali*
Moikkelis!
Ja mukava kuulla kuulumisia.
Elämä on joskus niin epäreilua, ettei ole tosikaan. Hyvä o nse, että olet saanut nukuttua. Jos kaiken muun lisäksi unet vielä uupouvat, se tekee olon vielä inhottavammaksi.
Pistämpä sulle meiliä tässä jokupäivä (kun saan aikaan) samanlaiset asiat huolettavat meitä, perheen puolesta sureskelu jne.
Mulla kanssa kaikenlaista härdelliä meneillään, jota en pysty oikein hallitsemaan.
Sepä olisikin mukavaa, jos näitä voisit hallita jotenkin, mutta tosiasiahan se on, että määrätyissä tilanteissa näin ei pysty tekemään.
Muista että meitä on paljon muitakin...
ps. ja en löytänyt sieniä! Muuten oli kyllä rentouttava möksäreissu.
Kyllä se näin on, että kun alkaa työstämään asioita, niin kun ne ovat pinnalla, tuntuu oikein pahalta, mutta - niinkuin sipulia kuoriessa - kuorit sitä vähän kerrallaan, itkettää paljon ensin, mutta sitten se jossain vaiheessa helpottaa - huomaakin, että hei, nyt en olekaa niin depiksessä, itkenyt, valvonut...ja kuoriessasi elämääsi se helpottaa - joskus - usko vain itseesi - ja täältä blogistaniastakin saat tukea meiltä ...
Enkelin suojelusta ja rauhaa sisimpääsi toivoen...
Lähetä kommentti