keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Verhousta, osa 6

Eilen illalla oli toiseksi viimeinen verhous kurssipäivä. Kuten jo aloittaessani tiesin niin tuoli ei valmistu tämän kevään aikana. Kuitenkin yllätin itseni ja tuoli on jo nyt pidemmällä kuin kurssin alkaessa odotinkaan. Lauantaina on vielä monta tuntia aikaa ja jos kuntoni ja voimani antavat periksi niin ehdin siinä ajassa tehdä monta asiaa eteenpäin.



Tässä eiliset tuotokseni: kiinnitin juuttikankaan satulavöiden päälle jotta saisin sidottua selkäjoustimet riittävän hyvin. Ompelin joustimet kiinni ja tein joustinten sidonnat.


lauantai 26. huhtikuuta 2008

Verhousta, osa 5

Tuolin verhous on edennyt harppauksen eteenpäin. Viikolla tuntui, että ei tule mitään valmista. Pelkkien ompeleiden ompelu tuntui vievän tunteja... läpiveto-ompeleita sen varmistamiseksi, että istuinosa pysyy kuosissa, täytelankoja jouhien asettelua varten.


Tässä kuva istuinosasta jouhien asettelun jälkeen. Päällä liinauskangas odottamassa kiinnitystä.




Liinauskangas ommeltu paikoilleen. Taas yhdet ompeleet... Kulmiin olen kiinnittänyt juuttikankaat kulmapehmusteita varten.



Tässä toinen kulma valmiiksi ommeltuna.




Istuinosa päällyskangasta vaille valmis! JEE!




Seuraavaksi piti ruveta miettimään mitenkä selkä- ja käsinojat tehdään. Olen kyllä ottanut kuvat tuolista siinä vaiheessa kun vanhat joustimet vielä olivat paikoillaan, mutta eihän niitä minulla satu olemaan saatavilla tällä hetkellä. Onneksi olin piirtänyt kaavion joustinten paikoista, joten sillä päästiin eteenpäin. Alkuperäisessä verhouksessa tuolin käsinojien sivuissakin oli joustimet, mutta aikamme pähkäiltyämme päätimme opettajan kanssa, että jätämme kyseiset joustimet pois ja teemme tilalle täytteet meriheinästä.

Kiinnitin jo selkänojaan satulavyöt ja seuraavalla kerralla pääsenkin sitten kiinnittämään joustimia. Tässä kuva tuolista satulavyöt kiinnitettynä ja käsinojien ensimmäiset täytteet läpiveto-ompeleineen valmiina.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Perjantai-fiilistä

Viikko taas takana. Tähän viikkoon on mahtunut oksennustautia ja kuumettakin. Tyttäreni sairastui tiistaina, oksensi kerran illalla. Keskiviikkona oli sitten kuumetta ja eilinen oli pakollinen huilauspäivä. Ajattelin taas kerran tämän kevään aikana, että onpa hyvä kun en ole töissä tällä hetkellä. Olisin joutunut aika monta kertaa jäämään kotiin lapsia hoitamaan.

Verhouskurssikin on jatkunut. Työ on hidastunut kovasti. Istuinosa alkaa olla jo valmis, vielä kulmiin pehmusteet ja - avot. Laitan kuvia kunhan se taas onnistuu. Nimittäin -

Tietokoneeni on rikki. Nyt istun meidän ikivanhalla romulla, jonka näppäimistö piiputtaa. Pakolliset jutut tällä voi tehdä, esim. ilmoitella että olen vielä hengissä. Niin, siitä tietokoneesta: se alkoi sammuttelemaan itseään ja ilmoittelemaan disk erroria. Internet jökitti, hiiri lakkasi liikkumasta. Vein sen keskiviikkona tohtorille ja tuomio oli että kiintolevy rikki. Vaihtoivat kiintolevyn, ajoivat uuden vistan päivityksen, mutta siltikään kone ei suostu toimimaan. Saa nähdä korjautuuko tänä päivänä. Yksi lohtu asiassa on: kone on ostettu 25.5.2007 eli takuu on vielä voimassa. Toivottavasti korvaa kiintolevyn rikkoutumisen.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Verhoilua, osa 4

Tänään oli kurssipäivä verhoilun parissa. Menin paikalle aamulla yhdeksältä ajatuksena olla juuri niin kauan kuin jaksan ja tuntuu hyvältä. Yllättäen päivä luiskahti ihan huomaamatta puoli kolmeen. Nyt on kyllä aika naatti mutta hyvä olo. Sain aika paljon aikaiseksi, istuintyyny on nyt täytetty ja ommeltu kiinni jousitukseen. Kovin työ istuinosan osalta on siis takana.

Tässä meriheinätyyny valmiiksi ommeltuna


Meriheinätyynyn ompelu joustinosaan käynnissä

Istuinosa mallattuna paikalleen

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Verhoilua, osa 3

Nyt on valmiina meriheinätyynyn pussi. Pussi on ommeltu juuttikankaasta käsin etu- ja yliluottelupistoin. Huomisella kurssilla sitten alkaa pussin täyttö ja ompelu. Jospa saan työn edistymään niin, että voin kertoa taas jotain lisää. Valmis tyyny kiinnitetään sitten istuinosaan käsin ompelemalla.

Kortteja

Olen saanut vihdoinkin valmiiksi muutaman kortin. Ihan perinteisiä 3d-kortteja suurin osa, mutta pari korteista on uuden kokeilua. Ihan hyvin onnistuivat mielestäni.


Tässä ensin "perinteiset" 3d:t




Tässä sitten kortit uudella mallilla

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Verhoilua, osa 2

Nyt on siirrytty seuraavaan vaiheeseen tuolin verhouksessa. Kaikki sidonnat on tehty ja joustinkangas kiinnitetty. Seuraavaksi pitäisi päättää asettelenko meriheinät suoraan joustinkankaan päälle vai teenkö erillisen meriheinätyynyn, jonka kiinnitän sitten joustinkankaan päälle. Jälkimmäinen on opettajan mukaan parempi, mutta työläämpi tapa. Huomiseksi pitäisi asia päättää.



Tässä kuva istuinosasta jousien sidonnan jälkeen


Joustinkangas on kiinnitetty ja joustimet ommeltu kiinni joustinkankaaseen

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kortteilua lumisateessa



Takatalvi senkun tuntuu jatkuvan. Tänään on ollut pakkasta koko päivän ja nyt alkoi lumimyräkkä. Jos muutama päivä sitten katsomani sääennuste pitää paikkansa niin lunta riittää tämän ja huomisenkin päivän.

Sain äsken valmiiksi pari korttia. Hassua miten papereiden ja kuvien yhteensovittaminen voi välillä olla työn takana. Kolmas kortti ei millään ottanut onnistuakseen. Mietin vielä vähän aikaa laitanko siitä kuvaa ollenkaan...







Laiskanlinnan verhousta

Taidanpa tallentaa tänne muistoja tuolin verhousprojektista. Eilen oli toinen kurssipäivä ja pääsin ihan mukavasti eteenpäin. Suurin osa tukilangoista on nyt sidottu. Olin valmistautunut, että olen vain muutaman tunnin kurssilla, kun en kuitenkaan jaksa enempää. Yllätin kuitenkin itseni ja jaksoin viisi tuntia. Hyvä minä! Ihanaa tehdä jotain sellaista, jossa ei ajattele mitään muuta kuin tekemäänsä. Kunnon terapiaa!

Tässä kuvassa syvyys- ja poikkisuuntaiset narut sidottuna

Tässä seuraava vaihe: rautalankakehikko sidottu jousien ympärille.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Se hamsteri minussa...

Aloitin eilen verhouskurssilla vanhan tuolin laittamista. Tai oikeammin olin jo ensimmäiset, syvyyssuuntaiset, narut sitonut aiemmin, mutta silloinen opettajani ei oletettavasti tiennyt kuinka ne kuuluu sitoa, vaan neuvoi väärin. Eilen sitten purin kaiken lähes alkuun ja aloitin uudelleen.


Sain kurssin vetäjältä tällaisen ihanan paketin verhoilukangasnäytteitä. Eikö olekin ihana ihminen! Kangasmalli on poistunut valikoimasta, joten hän ei niitä enää tarvinnut. Pitihän minun tilkut ottaa talteen, eihän niitä roskiinkaan saanut laittaa. En vaan oikein tiedä mihin niitä käyttäisin.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Tunnustus

Sain tällaisen Tirsulta. Kiitos ihanasta yllätyksestä!


*******************************************************************************


Säännöt:
1.You have to nominate 5 blogs, which haven´t have awards before.
2.Each of the blogs must have a purpose!
3.The nominated blogs must make a link back to this page.
4.The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.
suomennettuna:
1. Jaa tämä tunnustus 5.lle blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla jokin tarkoitus.
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittäätakaisin tälle sivulle.
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissaja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin. **************************************************************
Tämä tunnustus on laitettava eteenpäin. Varmasti olisi tosi paljon blogeja, joille sen voisi antaa, mutta kun on rajoitettava viiteen niin silloin tehdään niin:
Annan tunnustukseni seuraaville:
Mikä minun blogini tarkoitus on? Haluan sitä kautta tallentaa itselleni ja muille nähtäväksi tekeleitäni, kirjoittaa elämän iloista ja suruista. Saada onnistumisen kokemuksia ja uusia ystäviä.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Postia, postia!

Osallistuin Minnan järjestämään Askartelukimaraan ja tänään posti toi kaveriltani aivan ihanan lähetyksen! Kiitos siitä kuuluu toiselle Minnalle. Olen ihan hämmästyksestä ja ihastuksesta ymmyrkäisenä. Oma pakettini tuntuu niin mitättömälle saamaani verrattuna. Tämä oli eka vaihtoni, mutta ei varmastikaan viimeinen. Tässä kuva saamani paketin sisällöstä



Oikeesti aivan ihania juttuja. Nyt syyhyää sormet askartelemaan.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Työväline rosee-tekniikkaan

Laitan tähän kuvan rosee-tekniikkaan tarvittavan työvälineen. Aika yksinkertainen vempele. Kaksi pyöreää ympyrää, joissa on reiät ja puutapit. Työvälinettä näyttää myyvän ainakin Kauhavan Kangas-aitta hintaan 12 euroa. Näppärä tietysti osaa tehdä itsekin...

Kukkia rosee-tekniikalla

Intouduin tänään kokeilemaan rosee-tekniikalla paperinarukukkia. Työvälineen hankin viime syksynä Tampereen Kädentaidot-messuilta ja aiemmin en ole sitä juuri muuta kuin katsonut ja ohjeita lueskellut. Tässä pari kukkaa valmiina.




Olen ajatellut tehdä kukista jonkinlaisen verhon. Työvälineen mukana tuli yksi paneeliverhon ohje, mutta se ei sellaisenaan sovellu minun kotiini. Nyt selailin nettiä ja Kuopion ja Ylä-Savon Käsi- ja Taideteollisuusyhdistyksen sivuilta löytyi esite, jossa oli jos minkälaista vaihtoehtoa. Taidan vääntää ensin kukkia urakalla ja sitten vasta suunnitella lopullisen käyttötavan.

Kevättä rinnassa

Huhtikuu on nyt sitten jo päässyt hyvin alkuun. Kevään ensi merkit alkavat näkymään ja kuulumaan. Heti aprillipäivänä kuulin töyhtöhyypän laulun naapurin pellolta ja seuraavana aamuna laulujoutsenet lensivät taloni yli tervehdyksiä toitotellen. Lämmitti mieltä kivasti. Lunta meillä on vielä vaikka toisille jakaa, kuten kuvasta näkyy.



Luomisintoni on nyt tyystin kadoksissa. Mitään näyttämisen arvoista en ole saanut aikaan. Tyttäreni kuitenkin teki eilen ystävälleen synttärikortin, se on minusta niin suloinen, joten haluan tallentaa kuvan siitä muistoksi.