torstai 27. marraskuuta 2008

Karu totuus heti aamusta

Tyttäreni oli näpsinyt kameralla kuvia kodistamme. Tiedänhän minä etten ole mikään suuri järjestyksen jättiläinen, mutta kun katselin kuvia tietsikalta tänä aamuna niin meinasi itku päästä. Joka paikka näytti kuvissa niin sotkuiselta. Ei se livenä näytä ollenkaan niin pahalle kuin kuvissa. Mietin vaan, että näyttääköhän kotini vieraan silmissä samalta kuin se mitä näin kuvissa?

Tänään olen sitten yrittänyt hieman siivoilla. Toivotonta. Kun saan yhden kohdan siistiksi niin toinen kohta jo huutaa puunausta. Tämmöisenä päivänä minulla on suunnaton ikävä siivoojaa, joka kävi kodissamme joka toinen viikko kahden vuoden ajan. Kuuluin nimittäin muutama vuosi sitten siivousrinkiin ja siivooja kävi kahden viikon välein. Oli ihana tulla töistä kotiin kun kaikki paikat kiiltelivät puhtautta. Ainakin hetken aikaa. Mietin kyllä usein millaista työtä kotisiivoojan työ olisi. Varsinkin jos asiakkaana olisi lapsiperhe... Tehdä sitä päivästä päivään ja viikosta viikkoon. Huh, voisi jäädä minulta tekemättä. Olen nimittäin lievästi nihilistinen itseäni kohtaan kun siivoan. Ei riitä perussiivous vaan silloin on nosteltava joka purkki ja purnukka, hinkattava ja pyyhittävä, lajiteltava ja siirreltävä tavaroita paikasta toiseen. Pikku hommassa meneekin tyylilläni aimo tovi.

Nythän minä oikein vuodatuksen päästin. Nautin nyt kuitenkin niistä kohdista jotka kodissani ovat puhtaita. Ja suljen silmäni epäkohdilta.

myspace layouts

myspace layouts

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Talviaikaan siirtyminen

Kun nyt kerrankin sain itseni blogini kimppuun niin päätinpä siirtyä samalla talviaikaan. Jospa tällä pääsisin talvi- ja eritoten joulutunnelmaan. Enää muutama päivä ja joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa.

Pitäisiköhän tehdä itselle joulutouhu-joulukalenteri. Siten ei jäisi kaikki tekeminen ihan viime tippaan!

Oikein talvista päivää kaikille!

pimp myspace profile

pimp myspace profile

Ovela herra harakka

Olen aloittanut lintujen ruokintakauden jo muutama viikko sitten. Talitiaiset aloittivat seinien koputtelun ja ikkunoista sisään kurkkimisen heti ensimmäisten pakkasöiden aikaan. Kaivoin varastosta esiin lintulaudan ja kuten huomaat telinekin sille on valmiina pihalla. Valmiit koukut ja kaikki.

Lintulaudalla on kuitenkin ollut valitettavan hiljaista. Muutama tintti käy syömässä ja niiden touhua katselenkin mielelläni. Mutta kaikkein ovelin onkin herra harakka. Sehän ei painonsa vuoksi pysty istahtamaan lintulaudalle, mutta on keksinyt oivan konstin saada osansa ohtinasta. Maasta kova ponnistus, pyrähdys lintulaudan reunalle ja avot - herkkuja pitkin pientaretta! Sitten vaan kupua täyttämään. Välillä tämä touhu minua naurattaa, mutta alkuperäinen ajatukseni ei ole ollut ruokkia harakoita. Mokomat kun ovat välillä turhankin röyhkeitä. En nimittäin ole viime vuosina saanut kerättyä punaisia viinimarjoja talteen ollenkaan. Heti kun marjat alkavat kypsymään niin harakat ovat osingolla. Istuvat pensaan oksilla, syövät marjoja ja paskantavat ympäriinsä. Ei paljon houkuttele mehun keitto sen jälkeen.

Nyt minä istuskelen ja mietin millaisen systeemin kehitän ruokintapaikalle, että saisin pidettyä harakat loitolla. Laittaisin niin mielelläni myös talipalloja roikkumaan, mutta ne katoavat harakoiden suihin välittömästi. Aikaisempina vuosina olen laittanut kartion malliseksi väännetyn verkon roikkumaan ja sen sisälle talipallot. Se on ollut suhteellisen toimiva ratkaisu, mutta ehkäpä keksin vielä paremman. Kunnon jekun että saa harakat oikein pitkän nenän.

Yritin napata kuvan siitä kun harakka keikauttaa lautaa. Eipä osunut ajoitus kohdalleen.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Oraakkeli vastaa

Anun blogista löysin leikkimielisen testin ja päätinpä liittyä leikkiin mukaan. Jospa näin pääsisin taas alkuun bloggailussani.

Annan sinulle kysymykset ja sinä käyt osoitteessa www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli kyselemässä kysymyksiin vastaukset ja kirjoitat ne sitten tänne. Huom ! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksissä pitää olla sama juoni.

1. Mikä on nimeni ? - Aura

2. Missä asun ? - Äitisi sängyssä puolen yön jälkeen. Olen pahoillani. (Missähän olen sitä ennen?)

3. Mikä olen ? - Hei, katos vaan! Sähän olet se lapsuuskotini naapuri! Voi niitä aikoja... (Siis häh, kuka niistä?)

4. Millainen olen ? - Jos saisin sut mulle mieheksi niin olisin aina onnellinen! (No dream on, taitaa olla aika mahdotonta, vallankin kun olen nainen)

5. kuka olen ? -Olet tietääkseni ihminen. (Jipiii! Tämä oli hyvä kuulla)

6. Mikä on ollut tärkeintä elämässäni ? - Reippaus (Siis tämähän menee loistavasti)

7. Mikä on ollut turhinta elämässäni ? - Rehellisyys ( Ja just pääsin hehkuttamasta. Siis eikö vanha sanonta rehellisyys maan perii pidä enää paikkaansa)

8. Mikä on mielestäni maailman arvokkain asia ? - Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys. (Hmmm)

9. Miltä näytän ? - Partavedeltä (Voi litku!)

10. Miltä tunnun ? - Kissalta (Siis pehmeältä)

11. Miltä maistun ? - Koipalloilta, mutta muista toki että ajoittain vastaukseni ovat puuta heinää. (Sinäpä sen sanoit)

12. Miltä tuoksun ? - Halvalta hajuvedeltä. (Partaveden kerako?)

13. Missä minun kuuluisi olla ? - Sateella, sängyssä, takaapäin (NO HUH HUH)

14. Mikä minun kuuluisi olla ? Puutarhanhoito.

15. Mistä minut löytää ? - Torniosta.

16. Minkä ikäinen olen ? - 61 vuotta vanha. (Aargh, isku vasten kasvojani!)

17. Mikä on sukupuoleni ? - Ihan selkee äijänkäppyrä. (Nimeltään Aura?!?)

18. Monta henkeä tähän piti haastaa ? - Tiu